keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Neulojan onnen aika-syksy!

Sataa, tuulee ja ilma tuoksuu syksyltä. Ja edessä on ihanan pitkä ja pimeä syksy. Voisiko olla parempaa säätä ja olotilaa neulojalle!

Turkansaaren markkinat olivat viime sunnuntaina. Sateisessa säässä nekin, mutta onneksi ei ihan oikeasti satanut. Miljöö saaressa on tunnelmallinen ja nostalginenkin, jos on samantapaista maalaisidylliä kokenut lapsuudessa. Tuoksut, maan, kuihtuvien kasvien ja lannankin, oikein täyttivät aistit ja mieli teki kurkistaa, olisiko metsän laidassa sieniä. Markkinoiden tunnelma oli rento ja väkeäkin oli ihmeen paljon, vaikkakaan ei aivan samaan hulinaan päästy kuin viime syksynä kauniissa säässä. Mukavaa porinaa ja uusia ihmisiä, siinä se markkinoiden ydin.

Pomsikkaan blogissa onkin kuva hittituotteestamme Turkansaaressa, pienistä käsin kaiverretuista, intialaisista leimasimista. Niitä saa kaupastakin ja pian tilaamme lisää, kosta ne ovat niin viehkoja!

Tänä vuonna Oulun markkinat jäivät Ilon osalta väliin. Reissuaminen on aina kova ponnistus pienellä porukalla ja kauppa jää silloin pienemmälle huomiolle, joten pakko on vähentää liikkumista tavaroiden kanssa. Seuraava tapahtuma, johon tuotteita tyyräämme, on KÄDENTAITOMESSUT OULUSSA 9.-10.10. Siellä sitä väkeä sitten onkin useampi tuhat. Ja onneksi sinne ei ole pitkä matka. Tervetuloa kaikki!

Tuotteista sen verran uutisia, että neliskulmaisia puikkoja on tullut lisää ja tulee ensi viikolla taas. Nyt on myös pyöröjä, mutta valikoima ei ole kattava. Kysyä kuitenkin kannattaa. Jens Wanellin ekopuikot ovat olleet suosittuja myös. Kukaan ei vielä ole tarttunut jättimäisiin nro 20 puupalikoihin. Ne voisivat olla hauskat vaikka somisteena tai opetuksen havaintovälineinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti