keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Kuukausi Jouluun!

Niinpäs vain marraskuu on lopuillaan ja kuukaudenpäästä jo joululahjat on jaettu. Ei silti kannata hätääntyä, sillä kuukausi on piiitkä aika aikuisellekin. Monenlaista ehtii siinä ajassa tuunata lähimmäisten tai itsensä iloksi ja kaamoksen piristykseksi.

Ilossa on pistäytynyt tällä viikolla paljon uusia asiakkaita, jotka pongasivat kaupan viime lauantaisen Kalevan jutun perusteella. Se oli todella mukava ja lämminhenkinen juttu käsillä tekemisestä ja siinä samalla hieno puffi Ilo-kaupalle. Kiitos toimittajalle ja kuvaajalle! Liikkeen tunnelma välittyi kivasti, vaikka se kauppiaan kuva olisi kyllä voinut olla vähän pienempi.

Tiistaina, eilen, oli marraskuun neuleilta. Väentungosta ei ollut. Harmitti vähäsen, sillä Taina toi rukin mukanaan ja kehrätä surautti hyvän pätkän villalankaa illan aikana. Rukki vaikutti tosi kätevältä ja kehrääminen sujui joutuisasti. Se saattoi kyllä johtua kehrääjän taidosta, että homma vaikutti helpolta.






Kuvissa toimivat yhteen taitavat kädet ja taitavat jalat.

Täytyy miettiä, onko tiistai sittenkään hyvä neuleillaksi, sillä aika moni tuntuu silloin olevan muissa harrastuksissa. Lähettäkää kommenttia, mikä päivä ja aika sopisi. On tietenkin mahdollista myös vaihdella päivää, mutta sitten se vaatisi enemmän ilmoittelua ajankohdasta.

tiistai 17. marraskuuta 2009

AJANKOHTAISTA ILOSSA

Torstaina 19.11. Haukiputaalla avataan jo joulukausi, kaupoilla on pidennettyjä aukioloja, yllätystarjouksia ja illalla ilotulitellaan. Ilossa ollaan menossa mukana: Tule kokeilemaan mukavia tekniikoita, mm. rosee-kukan tekoa paperinarusta, neulahuovuta oma ötökkö tai kokeile pompulalangan neulomista. Liikkeessä on myös mukavia tarjouksia ja koko päivän tarjolla glögiä asiakkaille.

Blogin välityksellä haluan välittää isot kiitokset niille ihanille asiakkaille, jotka ovat tuoneet kauppaan nähtäväksi Ilon langoista toteuttamiaan neuleita: mm. viimeisimpinä hurmaavat kämmekkäät ramilangasta ja kauniit kirjotut lapaset Maijasta. Kuvia näistä ja lisäksi Tessan pitsisukka vihreänä versiona ilmestyvät blogiin myös kuvina...jonain päivänä.

Seuraava neulekerho kokoontuu tiistaina 24.11. Jos siis sikatauti pysyy kaukana. Tulkaahan joukolla tekemään kädentöitä ja porisemaan mukavia. Kerho siis Ilossa, Herralantie 1 klo 17-19.30. Jos haluat kysyä tai ehdottaa jotakin kokoontumiseen liittyen, lähetä postia tai soita.