tiistai 24. elokuuta 2010

Neulekerho huomenna!

Tervetuloa Iloon huomenna istuskelemaan käsitöiden kanssa! Jospa neuleilta onnistuisi jo oikeasti.

Kauppaan on tulossa uutta monenlaista uutta: Regian lankoja, BC-garnilta uusia merinoita, kulmikkaita puikkoja yms. Kovasti on asiakkailla jo vire päällä ja sukkaa ja puseroa suunnitteilla. uudet langat ja värit innostavat tekemään.
Malleja katsellessa monesti tulee pengottua myös vanhempia lehtiä. Siellä on paljon mielenkiintoisia malleja, joita kannattaa toteuttaa, vaikka ne ovat jo muutaman vuoden takaa. Monesti uudet tuulet puhaltavatkin täällä pohjoisessa vähän viiveellä ja innostumme hieman hitaammin kuin etelämpänä. Neuleet ovatkin enemmän kesto- kuin kertakäyttövaatteita. On aivan hyvä jos sama malli ja väri pysyy ajankohtaisena pidempään. Kun toteuttaa jonkin haastavan neuleen, onnistuneen sellaisen, siitä haluaa nauttia pitkään. Pipot ja lapaset ja muut pikkuasusteet jaksaa kutaista joka kaudelle, mutta isonpaa neuletta pitäisi mielellään kauemmin.

Neuleillakin näkyy olevan taipumus kutistua kaapissa, vaikka niitä ei pestä eikä pidetä. Onneksi nyt on tuunaus muotia ja voi sitten päivittää vanhaa lisäkiiloilla ja halkioilla ja uusilla väreillä. No, joillakin juttu käy päinvastoin, eli voi pienentää vanhempia vaatteita. Se mahtaa tuntua mukavammalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti