lauantai 10. lokakuuta 2009

Kädentaitomessut-ensimmäinen päivä

Huh huh-väsynyt, mutta onnellinen, kuvaavat tilaani tänä iltana. Käsityömessujen ensimmäinen päivä on takana. Osastollamme kävi paljon mukavaa väkeä, välillä oli tosi kiirettä ja hulinaa. Vaikka olimme hallin takanurkassa, väki löysi osastomme ja kauppaa syntyi. Uutuuslankamme katosivat koreista hyvää tahtia. Monet aikoivat myös pistäytyä Haukiputaan kauppaan.

Messuilla tapaa monia verkkokaupan asiakkaita, joille on lähetellyt paketteja ja lisäksi niitä, jotka seurailevat Ilon toimintaa blogissa ja kaupan sivuilla. Tosi mukavaa, kun saa palautetta ja voi kertoa tuotteista enemmän, kuin kaupan sivuilla on mahdollista.

Kun itse myy messuilla, ei juuri ehdi tutustua toisten tarjontaan. Se olisi kuitenkin paitsi hyödyllistä, myös kiinnostavaa. Kauniita tavaroita on hauska katsella, ihastella ja ostellakin. Juuri missään muuallahan ei ole koolla niin paljon taitavia tekijöitä tuotteineen, kuin tällaisilla messuilla.

Jospa huomenna olisi aikaa ottaa muutama kuvakin messuhulinasta. Tänään se unohtui kokonaan. Blogiinkin saataisiin aidompi kuva messutunnelmasta. Palataan siis asiaan ensi viikolla.

Ja te, jotka ette tänään ehtineet, tervetuloa osastollemme sunnuntaina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti