torstai 20. tammikuuta 2011

Valoa ja värejä kohti

Käsityökaupassa alkaa olla kerät inventoitu ja hyllyillä puuvillalangatkin rivit suorassa kevään valoa odottamassa. Tosin talvi on oikeastaan nyt parhaimmillaan ja villalangat tärkein materiaali neuleissa.

Paksuja lankoja Ilossa on moneen makuun, uusinpana tulokkaana TeeTee Taiga. Se on hyvin pehmeää ja keveää merinovillaa. Lanka näyttää kevyesti letitetyltä. Valmistusmenetelmä on sellainen, että nimenomaan villan kuohkeus säilyy ja korostuu. Ja sehän on talviasusteissa hyvä, sillä pullea lanka sitoo paljon ilmaa sisään ja eristää pakkasen hyvin.



Zitronilta olemme saaneet myös merinouutuuden: Filigran-huivilangan. Se on yksisäikeinen, kierretty lanka, jota on vyyhdissä 600m. Se sopii hienosti pitsihuiveihin. Värit ovat täyteläiset, kuten muissakin Zitronin langoissa.


Trekking Hand artiin on myös tullut muutama sellainen väri, jota kaupassa ei ole ennen ollut. Aiemmin lopetetun hurjan vihreäturkoosin Brazilin tilalle tulivat Goa ja Galapagos, ja lilaoranssi Colombo mm.


Kun valon määrä lisääntyy, värit pääsevät oikeuksiinsa. Aina keväällä aivan hämmästyy, miten erilaiselta maailma näyttää. Värejä kaipaa, mutta aivan eri värejä, kuin pimeinä kaamoskuukausina. Lankarintamalla uusia värejä ovat talven aikana olleet erilaiset harmaat, mutta asiakkaat kyselevät eniten keltaisia, oransseja ja punaisia. Varsinkin keltaisista on jopa puutetta: monessakaan lankakartassa ei ole keltaisia. Olisiko nyt valmistajilla aihetta hyppyyn ajan hermolle.

Tämänkin kevään muotivärit on suunniteltu ainakin vuosi sitten, ja harmaathan ne siellä jylläävät, samoin veden vihreä ja yksi punainenkin: espanjan punainen on mukana. Me täällä pohjanmaan perukoilla olemme joko oman tiemme kulkijoita, emme seuraa valtatrendejää tai sitten muotivärit vasta ovat tulollaan. Ehkä ensi keväänä.

Turkoosi meillä viihtyy vieläkin, vaikka jo kauan sitten sen povattiin väistyvän. Enemmän petroolin sävyiseksi se ehkä on muuttunut, mutta pintansa pitää-ainakin vielä.

Muotivärit valtaavat vaaterekit.Mitään muita värejä ei sitten löydykään. Silloin on vaikea olla omissa väreissään, jos ei tunne oloaan kotoiseksi ajan muodissa. Lankamaailma ei tietysti ole yhtä rajoittunut ja valmistajia on paljon, jolloin valinnanvara säilyy. Senhän voi todeta Ilossakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti