torstai 11. helmikuuta 2010

Ihanuuslaatikko!

Käsityökaupan onnen hetkiä syntyy, kun avataan uusia ihania lankoja sisältävä laatikko. Noroja ja Kid Melangea sisältävä paketti oli juuri sellainen! Houkuttelevan herkullisia värejä ja herkkää pehmeyttä.

Noroa on nyt useita uusia värejä Silk Garden Sockia ja aivan uutena Kid Melange, ohuen ohut mohairlanka, neljä luonnonläheistä väriä. Uutuudet lisätään pikapikaa kaupan sivuille ja kauppaan voi pistäytyä katsastamaan paketin sisältöä.












Juuri saapunut lähetys ei ole ainut uutuus Ilossa. Meille sapui pari viikkoa sitten BC Garnilta Lucca-merinoa, shetlanninvillaa, Allino-puuvillapellavaa muun muassa. Allinosta oli jo neuletakin mallikin Suuressa Käsityölehdessä 2/2010. Pomsikas-blogissa Tessa jo ehtikin kokeilla tätä rannekkeisiinsa ja kehuja langalle tuli. Meillä on tällä hetkellä seitsemän sävyä Allinosta, jossa värejä toki on tosi runsaasti.

Pehmeyttä ja lämpöä voi neuloa pakkasiin myös uusista pehmeistä alpakkalangoista. Kaksi eri vahvuutta, myös vaaleita luonnonsävyjä.

Evillan huivilankoja tuli myös pieni erä keväisen kauniita sävyjä. Tämän langan kauniit värit pääsevät hyvin esiin huiveissa ja siitähän tehdään paljon mm. Revontuli- huiveja.





Uusia värejä on tullut Hjertegarnin Kunstgarniin ja viimein saimme lisää samantyyppistä Marks&Kattensin Fame Trendiä vihreänä. Malleja samasta väristä Moda 1/2010.

2 kommenttia:

  1. Oi mitä ihanuuksia taas! Juuri pääsin lupaamasta, etten osta vähään aikaan langan lankaa, ja heti tuli uusia houkutuksia :) Etenkin Evillan kevätvärit ihastuttaa...

    VastaaPoista
  2. Ompas kauniit värit noissa Hjertegarnin Kunstgarnin langoissa. :) Jos olisin innokas kutoja, tai neuloja, niin tekisin kyllä noista langoista jotain itselleni!
    Otatteko muuten vastaan kauppaanne käsitöitä, tai sisustustauluja myytäväksi? Kunhan kyselen.. :)Huomasin sivuillanne ainakin saippuakuppeja ja joitain koruja..

    Voit käydä tutustumassa tekemiini töihin blogissani: http://katihannila.blogspot.com/

    Aurinkoista päivää!

    T: Kati

    VastaaPoista