maanantai 26. huhtikuuta 2010

Rovaniemen terveisiä!

Messujen jälkeinen aika alkoi ja paluu onkin sujunut hyvin. Laatikot, pussukat ja kaikki sekasotku on selvitetty maanantain kuluessa. Ja mukavat fiilikset jäi messuista ja asiakkaista, yöpaikasta, Irma-messukaverista, ihan huippureissu. Kauppa kävi hyvin, asiakkaita riitti molemmille päiville. Vaikka melko tärkeitä artikkeleita jäi lähtökiireessä kaupan lattialle, myytävääkin oli ihan riittävästi. KIITOS siis kaikille Ilon messuvieraille!

Harmitta pikkuisen, että kuvat jäivät ottamatta. Kamera kyllä oli mukana, mutta siellä se oleili laukun pohjalla. Olisi mukava kuvien avulla välittää tunnelmaa teillekin.

Ainahan se ns. päivän tuote on messuilla arvoitus. Minulle oli yllätys, että Addin puikot eivät olleet hitti Lapin puolessa. Eiköhän maine ole vielä sinne kiirinyt, vai ollaanko siellä vain eri mieltä kuin muualla. Sen sijaan KnitPro-innostus oli hyvällä mallilla.

Muutaman päivän kuluttua on verkkokauppakin ajan tasalla ja tavaraa tulee lisää puutteita paikkaamaan. Pikkuisen voivat lähetykset vielä viivästyä.

Keskiviikkona on melko varmasti taas neulekerho Ilossa. Seuratkaa blogia vielä huomenna, sillä pieni siirtämismahdollisuus on, mutta siitä ilmoittelen kyllä viimeistään tiistai-iltana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti